sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Tunnustuksia

Minna antoi minulle tällaisen huomionosoituksen.

Kiitos siitä sinulle Minna! Nyt on laiskuus päällä, joten en nimeä tälle vastaanottajia. Lisäksi tämä näyttää lähes kaikissa lempiblogeissani jo löytyvänkin.

Pitkä tauko on ollut taas viime kirjoituksen jälkeen. Loma oli ja meni. Turhan nopeaan. Tässä vähän väläyksiä reissustamme, jonka kävimme Gran Canarialla, Puerto de Moganissa. Pieni, tosi viihtyisä (satumainen) kalastajakylä Puerto Ricon lähettyvillä.

Tässä näkymää parvekkeeltamme alas. Aamu aurinko paistaa vastapäiseen rinteeseen. Noin klo 10 jälkeen aurinko jo paistoi parvekkeelleemme. Ilmat suosivat meitä, ensimmäinen viikko oli vähän epävakainen, mutta toinen viikko oli kohta liiankin lämmin.

´
Tässä kuvaa Puerto de Moganista, kuten näkyy, ei kovin iso kylä. Todella kaunis paikka, jos on Kanarialla käymässä, kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa paikkaan.

Ristipistotyötä myös tein matkalla jonkin verran. Siitä laitan joskus myöhemmin kuvaa.

Olen tässä suunnitellut tekeväni toisen blogin, johon näitä matkakertomuksia kirjoitan (itse asiassa se on jo luotuna). Sen tahdon kuitenkin pitää salasanan takana, koska haluan sinne kirjoittaa yksityiskohtaisemmin matkoista, pitää matkapäiväkirjaa. Käsitöistä sieltä voi löytyä joskus mainintaa, käsityöt kuitenkin pysyvät tässä blogissa. Jos haluat päästä näitä mietteitäni lukemaan laita sähköpostia minulle, tiinamk(at)mbnet.fi. Kerro viestissäsi kuka olet ja miksi haluat lukea matkablogiani, oletko tässä blogissa vakiovieras? Paluupostissa saatat saada blogini osoitteen ja tiedot kirjautumista varten. Tuota toista blogiani päivitän sitä mukaa kun niitä matkoja sitten tulee.

Mukavaa tulevaa viikkoa!